Julkaistu: 29. lokakuuta 2026

Halloweenin katoliset juuret
Vaikka jotkut yhdistävät halloweenin aiempiin pakanallisiin uudenvuoden juhliin, halloweenilla on itse asiassa merkittävät katoliset juuret. Nimi itsessään tulee pyhäinpäivän aatosta – eli pyhäinpäivän vigiliasta. Pyhäinpäivänä katolilaiset muistavat niitä, jotka ovat saapuneet ennen meitä taivaalliseen kotiimme. Heti seuraavana päivänä 2. marraskuuta Kirkko muistaa kaikkia kiirastulessa edelleen olevia uskovia vainajia ja rukoilee heidän puolestaan.
Sana halloween siis viittaa kaikkien pyhien juhlaan (pyhäinpäivä). Sana itsessään on muodostettu vanhemmasta englanninkielisestä termistä ”All hallows’ eve” (suom. kaikkien pyhien juhlan aatto), jossa "hallow" tarkoittaa "pyhää"; ja "e’en", joka on lyhennetty osa sanasta "evening" ja viittaa aattoiltaan. Halloween on siis todellakin kaikkien pyhien juhlan aatto.
Pyhien kunnioittaminen alkoi Kirkon elämässä jo varhain. Ensimmäistä kristillistä marttyyria, diakoni Stefanusta, muistetaan kristillisessä kalenterissa heti Jeesuksen syntymän jälkeisenä päivänä (tapaninpäivä). Tästä käynnistyneet vainot kestivät melkein 300 vuotta. Varhaisten vainojen aikana monet kristityt menettivät henkensä puolustaessaan uskoaan. Esim. vuonna 64 jKr., Neron hallituskaudella Roomassa, pyhät kuten Pietari ja Paavali, kuolivat marttyyrikuoleman. Ankarimpien vainojen aikana Diocletianuksen johdolla vuosina 303–311 kirkkoja ja pyhiä tekstejä tuhottiin, tuhansien kristittyjen omaisuus riistettiin ja heitä kidutettiin joskus kuolemaan saakka.
Kirkko alkoi merkitä muistiin marttyyrien nimen ja paikan, jossa he menettivät henkensä, jotta heidän muistokseen voitaisiin viettää vuosittain messu mahdollisimman lähellä heidän teloituspaikkaansa. Kuolinpäivästä tuli heidän syntymäpäivänsä taivaassa eli heidän juhlapäivänsä. Näistä käytännöistä syntyi niin sanottu "sanctorale” eli pyhimyskalenteri. Aluksi kaikkia muistiin merkittyjä kutsuttiin punaisiksi marttyyreiksi, sillä he olivat niitä, jotka olivat kuolleet Kristuksen puolesta. Ajan myötä pyhien joukkoon liitettiin "valkoisia marttyyreja", jotka olivat eläneet sankarillisesti tai esimerkillisesti Kristuksen hyväksi ja palvelivat muita, erityisesti köyhiä ja haavoittuvia. Niinpä pyhän arvonimeä alettiin vähitellen käyttää miehistä ja naisista, joiden elämä oli todistus merkittävästä itsensä kieltämisestä ja elämänsä antamisesta Kristuksen käyttöön.
Vuonna 313 jKr. keisari Konstantinus Suuri laillisti kristinuskon. Hän edisti kirkkojen rakentamista ja muistomerkkien pystyttämistä marttyyrien kunniaksi. Läntisen kirkon kaikkien pyhien juhla juontaa juurensa vuoteen 609, jolloin paavi Bonifatius IV muutti Rooman Pantheonin pakanallisesta temppelistä Neitsyt Marialle ja kaikille marttyyreille omistetuksi kirkoksi. Bonifatius IV sai alun perin kaikkien jumalten temppelinä toimineen Pantheonin keisari Fokasilta. Paavi hautasi katolisten marttyyrien jäännökset Pantheonin alle, koska ryöstäjät olivat varastaneet niitä katakombeista. Samalla hän vihki sen uudelleen Santa Maria ad Martyresiksi (Pyhä Maria ja kaikki marttyyrit) 13. toukokuuta vuonna 609 jKr. Tämä vuosittainen juhla kunnioitti Neitsyt Mariaa ja kaikkia marttyyreja.
Paavi Gregorius III omisti 1. marraskuuta vuonna 731 Pietarinkirkkoon rakennetun rukoushuoneen "kaikille pyhille" ja lisäsi mukaan apostolit, marttyyrit, rippi-isät ja kaikki pyhät miehet ja naiset ympäri maailmaa. Tämä laajensi pyhimysten muistopäivää koskemaan marttyyrien lisäksi myös niitä, jotka olivat eläneet pyhää elämää. Vuonna 835 paavi Gregorius IV laajensi marraskuun 1. päivän vieton koko Kirkkoa koskevaksi. Vuonna 1484 paavi Sixtus IV teki marraskuun 1. päivästä velvoittavan juhlan koko Kirkolle ja lisäsi siihen vigilian ja sitä seuraavan oktaavin (kahdeksan päivää), jolloin juhla kesti yhteensä yhdeksän päivää.
Kuva: Fra Angelico<img